Archive

lokakuu 2020

Browsing

Siinä he olivat, Suomen uudet ministerit. Eduskuntavaalit oli pidetty ja voittajaksi oli jälleen selviytynyt punavihreä blokki. Se oli saanut yli 80 % äänistä. Kuten monissa aiemmissakin vaaleissa. Vastapuolella oli vain joitain hajanaisia yhden asian puolueita, Kristillisdemokraatit ehkä vanhimpana puolueena. Monet vuosituhannen vaihteessa olemassa olleet puolueet oli jo aikoja sitten kielletty liian homogeenisina. Ne kun eivät siirtymäajan jälkeenkään olleet saaneet jäsenikseen kuin pääasiassa valkoisia suomalaisia.

Laki monimuotoisista puolueista oli tullut voimaan punavihreän blokin ajamana ja se velvoitti puolueiden jäsenkunnan koostuvan tasapuolisesti maailman ihmisistä. Ne puolueet, jotka tähän eivät siirtymäajan jälkeen päässeet, yksinkertaisesti lakkautettiin. Punavihreä blokki oli haalinut jäsenikseen ihmisiä kaikilla mahdollisilla taustoilla. Kun Suomessa ei yksinkertaisesti asunut ketään joka oli peräisin Tyynenmeren pienistä saarivaltioista, he lennättivät sieltä yhden perheen Suomeen ja maksoivat tämän elämisen. Vain jotta täyttivät riittävän hyvin monimuotoisuuden kriteerit.

Eduskuntavaaleissa äänioikeus oli kuitenkin vielä kaikilla täysi-ikäisillä Suomen kansalaisilla ja täällä pysyvästi asuvilla. Vaikka varsinkin täällä asuvien taustat olivat hyvin moninaisia, eduskuntaan valittiin silti pääosin perinteisiä kantasuomalaisia. Sellaisia joiden esi-isätkin olivat asuneet Suomessa vuosisatoja aiemmin.

Ongelmaksi muodostui kuitenkin hallituksen valitseminen. Lain mukaan kun ministereinä piti olla edustajia kaikista sukupuolista, kaikilta mantereilta, suurimmista valtioista, kaikkia ihonväriä edustavia, kaikkien uskontokuntien edustajia ja uskonnottomia.

Näitä ei kuitenkaan kansanedustajista löytynyt. Niinpä hallitus koostui jo ties monennettako kertaa peräkkäin ammattiministereistä, jotka olivat muuttaneet Suomeen vain ollakseen ministereitä. Pääministeri oli toki punavihreän blokki -puolueen puheenjohtaja. Muista ministereistä ruotsia, englantia tai edes saksaa ei osannut kuin kaksi. Kaikilla muilla oli käytössään tulkki. Osalla jopa kaksi tulkkia koska joidenkin alkuasukasheimojen kielistä ei löytynyt suoria kääntäjiä edes englantiin saatikka suomeen.

Niinpä hallitus ei itse saanut oikeastaan mitään aikaiseksi. Kaikki aika kun kului etukäteen kirjoitettujen puheiden kääntämiseen kaikille ja niihin sopivien vastausten laatimiseen ja kääntämiseen. Hallitus olikin oikeastaan politiikan versio reality -ohjelmasta. Joskin panokset olivat hiukan liian suuret.

Valiokuntien työskentelykin oli käytännössä lamaantunut samasta syystä kuin hallituksenkin. Jokaisessa valiokunnassa oli erinäinen määrä ihmisiä joka puolelta maailmaa, erilaisilta taustoilta ja tarkoitusperiltä. Niinpä valiokunnissakin oli aina paikalla suuri määrä tulkkeja.

Tosin ei hallituksen tai valiokuntien pitänytkään saada mitään aikaiseksi. Uusia lakeja pystyttiin säätämään oikeastaan vain sen takia, että virkamieskunta oli vielä pätevää. Ne hoitivat valmistelut, kommenttien pyytämisen lakiehdotuksiin ja lakien viemiset eduskunnan äänestyksiin.

Eduskunnan kyselytunnit, keskustelut ja muut tapahtumat olivat varsin huvittavia. Kansanedustajat kysyivät kysymyksensä ja pitivät puheenvuoronsa suomeksi. Ministereille sitten käännettiin kysymykset, he vastasivat omalla kielellään jotain jonka tulkki tai pari sitten käänsi suomeksi. Vaikka ministerit olivat sinänsä titteliltään ammattiministereitä, eivät he kuitenkaan olleet politiikan ammattilaisia. Eikä kovin moni ollut kiinnostunut Suomen asioista. Vaikka hyvää palkkaa saivatkin. Niinpä vastauksen kansanedustajien kysymyksiin olivat vielä enemmän ohi aiheen kuin vuosituhannen vaihteen jälkeen. Vähemmän asiantuntevia ne eivät oikeastaan olleet, koska se nyt vaan ei ollut mahdollista.

Punavihreä blokki -puolue ei ollut säätäessään lakia monimuotoisista puolueista, hallituksesta ja valiokunnista tullut ajatelleeksi, että sen omakin toiminta halvaantuu ja muuttuu mahdottomaksi. Niinpä se vähä päätäntävalta mitä Suomella EU:n direktiivien jälkeen vielä oli, oli virkamiesten, siis virkahenkilöiden, käsissä.

Muutaman vuoden päästä tulevaisuudessa, 04:30 lauantaiaamuna

Venäjän kuudennen armeijan erikoisjoukkojen luutnantti Andrei Mihailovits nousi Helsingin Katajannokan vierasvenesataman laiturille. Hän on tullut muiden joukkeensa sotilaiden kanssa Helsinkiin huviveneillä Virosta edellisen viikon aikana.

Mihailovits oli pukeutunut täyteen taisteluvarustukseen. Taisteluliivit, rynnäkkökivääri, kranaatit, pimeänäkölasit, ovien murtoon räjähdepanokset, kolmen päivän tuliannos, kenttämuonaan kolmen päivän varalle ja muut kaupunkitaistelun oleelliset varusteet oli kannossa. Ainut, mikä erotti Mihailovitsin Venäjän armeijan vakinaisesta väestä oli hänen univormunsa. Hänellä ei ollut arvomerkkejä, ei maatunnuksia tai mitään muitakaan tunnuksia joista olisi voinut päätellä hänen lähtömaansa. Hän oli prototyyppinen vihreä mies.

Satamassa viettämänsä ajan Mihailovits oli joukkojensa kanssa esittänyt Venäläistä liikemiesten seuruetta, muttei kuitenkaan liioitellen. Alkoholia oli joutu, jottei juomattomuus herätä huomiota, kuten oli käynyt aiemmin eräälle ryhmälle sotilaita Valko-Venäjällä. Kaikkea oli harjoiteltu ja nyt oli aika pistää käytäntöön tuhansien sotilaiden tarkkaliikkeinen koneisto.

Rajan yli oli tullut turistien joukossa rykmentin verran joukkoja ja heidän henkilökohtainen varustus oli tuotu maahan konteissa. Varustus on jaettu joukoille ja heidät on tarkan suunnitelman mukaan sijoitettu kriittisten kohteiden läheisyyteen AirBNB-asuntoihin, hotelleihin ja peiteyritysten nimiin vuokrattuihin asuntoihin.

Suomen sotilastiedustelu ei kuitenkaan ollut toimettomana. Venäjän lisääntynyt aktiivisuus oli havaittu jo heinäkuussa ja sitä seuraamaan oli asetettu kaikki viestikoelaitoksen resurssit. Henkilöstön lomat oli peruttu ja edellisen viikon ajalta vapaapäivätkin oli vietetty töissä.

Rajajääkärit ja erikoisjääkärit oli kutsuttu määrävahvuisina palvelukseen.

Venäjän joukot lähtivät yöllä majoitustiloistaan kohti kullekin ryhmälle määriteltyjä kohteita. Ensisijaiset kohteet olivat valtion ylin johto, ministerit ja presidentti sekä puolustusvoimien johto ja tärkeimpien aselajien avainhenkilöt.

Ensimmäiset taistelukosketukset otetaan varhain aamulla ja tappioita syntyy kummallakin puolella. Ensimmäiset uutiset kirjoitetaan verkkoon, Yle lähettää ylimääräisiä lähetyksiä jatkuvasti ja sosiaalisiin medioihin ladataan videoita kun kansalaiset näkevät vihreiden miesten etenemisestä Helsingin kantakaupungissa ja muualla Suomessa.

Puolustusvoimat on kuitenkin olleet tilanteen tasalla ja yhtään tärkeää ministeriä tai puolustusvoimien toimintoa ei menetetä viholliselle. Joitain toissijaisia kohteita, kuten Suomen pankkia, ei ole ehditty riittävällä tavalla linnoittaa ja Venäjän sotilaat saavat niitä haltuun.

Verkkoon päätyy kuvia ja videoita sekä kaatuneista suomalaisista sekä venäläisistä.

Ja sitten tulee hyökkäyksen kääntävä twiitti.

Helsingin yliopiston sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, reiluuden ja yleisen hyvyyden toisen vuoden opiskelija Jasmin-PirkkoJonne Raapulainen twiittaa kello 8:48 seuraavasti:

“Onko aivan varmaa, että vihreät miehet haluavat meille pahaa? Ehkä he vain reagoivat suomalaisten aggressiivisiin tappoaseisiin ja puolustautuvat oikeutetusti? Mielestäni vihreiltä miehiltä pitäisi kysyä, että mitä he haluavat ja lisäuhrien välttämiseksi heille pitäisi se antaa.”

Jasmin-PirkkoJonnen twiitti kerää kaksi tykkäystä ja yhden uudelleentwiittauksen saatesanoilla:

“Juuri näin!”

Puolustusvoimien tiedustelulaitoiksen maanalaisissa tiloissa ilmastointi pitää lämpötilan tasaisessa 21 asteessa. Tilannekuva on selkeä ja vaikka taistelukosketuksia on tapahtunut jo useammassa paikassa, ei vihollinen ole saanut haltuunsa yhtään merkittävää kohdetta. Kaikki merivoimien alukset ovat vesillä ja ovat ottaneet käyttöön sota-ajan protokollat.

Ilmavoimien koneet operoivat maantiekentiltä jossa myös huolto sekä asetäydennykset on kunnossa. Varakentille ollaan pystyttämässä huoltopisteitä jos ensisijaiset kentät eivät ole toimintakykyisiä. Venäjän lentokoneet eivät ole hyökänneet Suomen ilmatilaan joten ilmatilan hallinta on tukevasti omissa käsissä.

Tiedustelulaitoksen yhteiskuntamoraalin seurantaupseeriksi kaksi vuotta sitten nimitetty oikeudenmukaisuus-eversti Mirka-Minke Lampokan tehtävänä on seurata sekä sotilaiden moraalisia valintoja että yhteiskunnan reaktioita erilaisissa kriisitilanteissa. Lampokka ei ole saanut sotilaallista koulutusta vaan hänet on nimitetty tehtäväänsä suoraan puolustusministerin päätöksellä. Uusi kolme vuotta sitten toimikautensa aloittanut hallitus oli ottanut yhdeksi ohjenuoraksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden, reiluuden ja hyvän olettamisen. Hallitusohjelmassa määrättiin kaikkiin valtionhallinnon elimiin  oikeudenmukaisuuden virat. Oikeudenmukaisuuden viranhaltijalla on ylin päätäntävalta kyseisessä valtionhallinnon elimessä ja hänen päätöksiään ja määräyksiään tulee noudattaa viipymättä ja kyseenalaistamatta.

Oikeudenmukaisuus-eversti Lampokon suorassa alaisuudessa toimii ryhmän verran pääasiassa Helsingin ja Tampereen yliopistolta valmistuneita yhteiskuntatieteiden maistereita. He seuraavat kaikkia sosiaalisen median kanavia ja istuvat kaikissa tiedustelulaitoksen kokouksissa ja työryhmissä ja raportoivat vain ja ainoastaan Lampokalle. Yksi heistä huomaa Jasmin-PirkkoJonnen twiitin ja sen saamat kaksi tykkäystä ja yhden uudelleentwiittauksen. Nämä tykkäykset ja yksi uudelleentwiittaus ylittää määritellyt raja-arvot merkittävästä kansalaisten yleisestä mielipiteestä. Ja koska kyseessä on etukäteen hyväksytyksi merkitty twiittaaja, hänen twiittinsä luetaan käsin.

Oikeudenmukaisuus-eversti Lampokka lukee twiitin ja ymmärtää heti kuinka merkittävän oikeudenmukaisuuden, reiluuden ja hyvän olettaman asian twiittaaja on nostanut esille. Lampokka nostaa pöydällään olevan puolustusvoimien sisäisen viestintäverkon puhelimen kuulokkeen ja valitsee suoran linjan pääesikunnan oikeudenmukaisuus-kenraalille.

Pääasikunnan kriisiajan tiloissa oikeudenmukaisuus-kenraali Heljä-Hemminki Valpotulén vastaa viipymättä puhelimeen:

  • Oikeudenmukaisuus-kenraali Valpotulén.
  • Terve Heljä-Hemminki, Mirka-Minke tässä. Oikeudenmukaisuusjoukkomme havaitsivat hälyttävän viestin twitterissä hyväksi merkityltä kansalais-twiittaajalta.
  • Oho, mikäs se viesti on?
  • Kansalainen twiittaa, että vihreiden miesten aikeita ei ole kysytty ja ehkä he vain reagoivat suomalaisten tappoaseisiin aggressiivisesti ja oikeudenmukaisesti puolustautuen.
  • Kyllä kyllä, aivan aivan.

Valpotulén miettii viestiä hetken aikaa ja jatkaa sitten Lampokolle:

  • Tämä on erittäin merkittävä viesti. Kiitos ilmoituksesta, suoritan heti tarvittavat toimet. Mukavaa päivän jatkoa ja nähdään ensi viikolla kuukausittaisessa oikeudenmukaisuus-viranhaltijoiden kylpylä-symposiumissa.

Joku saattaisi ihmetellä, että kuinka akuuttina kriisiaikana hyökkäyksen alla olevan valtion puolustusvoimien hallinnossa on aikaa jutella kylpyläreissuista. Mutta kyseessä onkin oikeudenmukaisuuden viranhaltijat, jotka saavat itse määritellä oikeudenmukaiset sekä kiireelliset asiat.

Valpotulén kävelee ulos huoneestaan ja astuu suureen tilannehuoneeseen, jossa yleisesikuntaupseerit seuraavat kaikki puolustusvoimien viestintäkanavia ja muodostavat seinillä oleville kartoille jatkuvasti päivittyvää tilannekuvaa. Niissä vihollisen joukkoja merkitään erikokoisilla ja -laisilla punaisilla symboleilla. Puolustusvoimien joukkoja merkitään valkoisilla symboleilla eikä missään kriittisessä kartalla merkityssä paikassa ole hyökkääjällä suurta ylivoimaa.

Yleisesikuntaa johtaa puolustusvoimien päällikkö kenraali Hämäläinen. Hän on tilanteeseen nähden tyytyväinen puolustusvoimien toimintaan. Hallituksen avainministerit on siirretty turvatiloihin pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja he ovat siellä kokoontuneet käsittelemään tilannetta.

Valpotulén kävelee kenraali Hämäläisen luo ja ilmoittaa hänelle seuraavaa:

  • Kansalaisten yleinen mielipide on sitä mieltä, että vihreitä miehiä ei saa kohdella aggressiivisesti. Kaikki puolustusvoimien tappoaseet pitää laittaa nurmikolle, mutta kankaan päälle ettei nurmikko vahingoitu, ja vihreiltä miehiltä pitää kysyä mitä he haluavat. Ja oikeudenmukaisuuden nimissä heille on annettava se mitä he pyytävät.

Kaksi vuotta myöhemmin.

Historiantutkijat yrittivät muodostaa kokonaiskäsitystä siitä, miten Suomi oli menetetty viikossa hyökkääville Venäläisille. Sosiaalisista medioista oli saatu kaivettua sen verran tietoa, että hyökkäävät joukot oli ilmeisesti pääosin saatu pidettyä poissa kriittisistä kohteista hyökkäyksen alkupäivinä. Myös tärkeimmät päättäjät oli saatu siirrettyä turvaan mutta silti maa oli menetetty.

Sankariksi oli noussut oikeudenmukaisuuden-kenraali Heljä-Hemminki Valpotulén. Hänen määräyksensä oli johtanut siihen, että tiedotusvälineet, kriittiset puolustusvoimien haarat ja valtionhallinnon elimet oli otettu hyökkääjien haltuun. Suurin osa valtionhallinnon ylimmästä poliittisin perustein valitusta johdosta ja tiedotusvälineistä ei oikeastaan ollut tästä pahoillaan. Puolustusvoimissa oli sen sijaan esiintynyt protestointia. Yleisesikunta pääosin ja puolustushaarojen komentajat olivat kyllä antaneet käskyt eteenpäin mukisematta mutta kentällä oli esiintynyt paljonkin vastarintaa. Kohteita suojanneet joukot olivat taistelleet vihollisia vastaan riippumatta puolustushaarojen komentajien määräyksistä.

Aluepuolustuksen joukot olivat taistelleet aikansa. Ilmavoimien johto määräsi koneet kentille ja merivoimien alukset satamiin. Suurin osa käskyjä tottelikin eikä lentokone, olkoon kuinka tehokas tahansa, ilman huoltoa kovin pitkään taistele.

Maavoimien yksiköt olivat melko itsenäisiä ja pystyivät torjumaan vihollisen joukkoja tehokkaasti mutta ilman kokonaiskuvaa ja ilmavoimien tukea nekään eivät mahdottomiin venyneet kun venäläiset toivat maihin raskasta kalustoa ja ottivat ilmatilan haltuun.

Lisäksi mediassa tehtiin paljon ohjelmia ja kirjoitettiin artikkeleita hyökkääjien hyväntahtoisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Siinä sitten sotilaat ihmettelivät, että ketä he tässä oikein puolustavat kun tärkeimmät tiedotusvälineet suoltavat tuutin täydeltä ohjelmaa hyökkääjien hyvöntahtoisuudesta puolustettavan kohteen sisältä.

Luonnollisesti yli 90% kansalaisista olisi halunnut puolustusvoimien jatkavan puolustautumista kaikkia mahdollisia sotilaallisia keinoja käyttäen, mutta heidän mielipidettään kysytty. Ja vaikka olisi kysytty, sitä ei olisi kuunneltu.

Venäjän valloitettua Suomen ja otettua kaiken tärkeän haltuunsa, ministerit, presidentti ja punaisten puolueiden johto pidätettiin parin viikon kuluessa. Kukaan heistä ei enää eläissään nähnyt vapautta ja harva edes seuraavan syntymäpäivänsä. Kansalle toki kerrottiin erilaisista sairastumisista ja eläkkeille jäämisistä, mutta niissä tarinoissa ei ollut totuutta edes siteeksi.

Punainen valtioneuvosto oli saanut enemmän kuin oli halunnutkaan. Poliittinen päätöksenteko oli syönyt lapsensa ja monta muuta viatonta siinä sivussa.

Anton lähti asunnostaan Puotilassa ja pisti oven takanaan kiinni ja vielä takalukkoon. Kukaan ei ollut enää vuosiin jättänyt varmuuslukkoa auki. Ovenpielissä oli teräksiset vahvikkeet karmin ja oven puolella, jotka ainakin hiukan hidastaisivat murtautujia. Toisaalta, eipä hänen asunnossaan olisi juuri mitään roistoille arvokasta, mutta yleensähän ne ainakin sotkivat paikkoja.

Kävellessään rappusia alas kuudennesta kerroksesta, hissi ei ollut toiminut enää vuosiin, hän tarkisti päivän uutiset ja oikeat mielipiteet. Useimmat ministeriöt julkaisivat viikon viralliset mielipiteet, jotkin ministeriöt jopa päivän viralliset mielipiteet. Kaikkia kansalaisia suositeltiin noudattamaan virallisia mielipiteitä jotta väärät mielipiteet eivät myrkyttäisi ilmapiiriä ja aiheuttaisi yhteiskuntaa rapauttavaa mielipiteenvapautta.

Mielipiteenvapaushan oli ollut joskus kansalaisyhteiskunnan aikoihin normaali olotila, joissakin piireissä jopa hyve. Mutta kun maailmalta oli kehittyneempien yhteiskuntien suunnasta levinnyt oikeiden mielipiteiden aallot, oli myös Suomessa ymmärretty, että vapaat mielipiteet ja hyvinvointiyhteiskunta eivät ole yhteensopivia. Joten mielipiteenvapaus sai mennä. Eihän sitä voinut mitata kuten päiväkotipaikkoja tai rokotusten aikaansaamaa vastustuskykyä.

Anton käveli Puotilan metroaseman R-kioskille ja tarkisti puhelimesta päivän sallitut tervehdykset.

  • Tsaher tsaher Heikki! -Anton huikkasi tutulle myyjälle.
  • Tsaher Anton!

Tänään oli sallittua tervehtiä vain kurdien ja somalien murteista kehittyneen kielen tervehdyksellä. Anton osti kupillisen kahvia johon sai tänään vain kaktuksesta uutettua maitoa. Sitä tosin ei ollut ollut saatavilla tukusta, joten Anton joutui ottamaan kahvinsa mustana. Viikon sokeri oli Tansanian ylänköjen alkuperäisasukkaiden sokeriruo’oista tekemä sokeri ja sitäkin oli riittänyt vain pariin keskustan virastoon. Viime viikon maidot ja sokerit olivat menneet käyttökieltoon sunnuntai-iltana ja sinänsä ihan kurantti tavara oli jouduttu pistämään biojätteeseen.

Kallista ja erittäin aikaavieväähän se tietysti oli joka viikko vaihtaa ruoka-aineet, tervehdykset ja iskusanat. Mutta kyllä meillä on varaa eikä se ole keneltäkään pois.